Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) avustusten haku päättyy 11.4.
.
ARA ja kunnat myöntävät avustuksia laiteinvestointeihin ja kaukolämmön liittymismaksuun, kun asunnon lämmitysjärjestelmä uusitaan päästöttömällä tai vähäpäästöisellä järjestelmällä. Avustusta voi hakea seuraaviin toimenpiteisiin: asuinkiinteistön liittämiseen kauko- tai aluelämmitykseen, pelletti- tai muun puulämmitysjärjestelmän rakentamiseen, maalämpöpumppujärjestelmän rakentamiseen ja öljylämmityksen uusimiseen järjestelmällä, jossa on aurinkokerääjä. Avustuksen myöntää kunta.
Päätös avustuksen myöntämisestä on saatava ennen töiden aloittamista.
Hankkeesta, johon on myönnetty pientalojen energia-avustusta, on oikeus saada työkustannusten osalta kotitalousvähennys tuloverotuksessa.
Avustuksen määrä lasketaan aina toteutuneista, kohtuullisina pidettävistä kustannuksista. Liitettäessä talo kauko- tai aluelämmitykseen avustuksen enimmäismäärä on 10 prosenttia laiteinvestointien ja kaukolämmön liittymismaksun kokonaishinnasta.
Muut toimenpiteet oikeuttavat avustukseen, jonka enimmäismäärä on 15 prosenttia laiteinvestointien kustannuksista.
Lisäksi avustusta voidaan myöntää erillisen aurinkokerääjän hankintakustannuksiin, kun se liitetään muuhun lämmitysjärjestelmään.
Ara antaa ohjeet avustusten hakemisesta, myöntämisestä ja maksamisesta sekä valvoo järjestelmän toimintaa kunnissa. Kunnat ilmoittavat hakuajan päätyttyä Aralle kunnan myöntämien avustusten määrän, joka osoittaa määrärahaosuudet kunnille.
Hakuaika ja hakumenettely ovat valtakunnalliset. Hakuaika päättyy 11.4.2008. Kunnat julistavat avustukset haettaviksi ja hakemukset jätetään määräaikaan mennessä sille kunnalle, jossa korjattava kohde sijaitsee. Hakijana ja avustuksensaajana on yleensä korjattavan kohteen omistaja.
Hakulomakkeita sekä tarkempia tietoja hakemisesta saa kuntien korjausavustuksia käsitteleviltä viranomaisilta. Arasta saa lisää tietoja lähinnä Aran myöntämistä korjausavustuksista.