Koneviesti -> Kuvalliselle sivustolleVuoden Maatila-kilpailussa löytyi tänä vuonna yksi voittaja ja kaksi kunniamainintaa. Kunniamaininnan saivat Veli-Matti Jaakkolan ja Anne Turkulaisen Jaakkolan tila Somerolta ja Sinikka ja Timo Tikkasen Kumpulan maatila Sotkamosta.
"Tänä vuonna Vuoden Maatila-kilpailuun osallistui ensimmäistä kertaa enemmän perusmaatiloja kuin muuta maaseutuyritystoimintaa harjoittavia tiloja", kertoo ProAgria Maaseutukeskusten Liiton laatujohtaja Pirjo Jokipii. "Tämä voi olla merkki siitä, että myös maatilat ovat heränneet tarkastelemaan kilpailukykyään."
Vuoden Maatilan 2007 vahvuuksia ovat selkeä ja vahva strategia sekä innovatiivisuus ja uskallus kokeilla myös uusia asioita. Tiedetään mihin ollaan menossa ja miten, lisäksi uskalletaan hakea lisäpotkua myös uusista asioista.
Savon Siemen Oy:n toimintaan sisältyy siementavaran kunnostus, myynti ja markkinointi, rypsiöljyn puristus sekä rypsipuristeiden valmistus rehuteollisuuteen. Lisäksi yritys tuottaa biodieseliä sekä valmistaa venepesureita.
Kilpailukyvyn keskeinen elementti on päämäärien ja tavoitteiden määrittäminen, saavutettujen tulosten mittaaminen sekä niiden pohjalta kehittämistoimenpiteiden laatiminen.
Savon Siemen Oy onkin hyvä esimerkki yrityksestä, jonka toimintaa on lähdetty kehittämään tulosten perusteella. Yritykselle on tehty kilpailukyvyn mittaus aikaisemmin ja yritys on systemaattisesti parantanut toiminnan kokonaisuutta ja kannattavuutta.
Yrityksen henkilöstölle on annettu selkeästi vastuuta ja selkeät tavoitteet, mikä näkyykin tilan toiminnan kehittymisessä. Toiminta tilalla on tehokasta ja henkilöstöllä on hyvä työmotivaatio. Savon Siemen Oy:n toiminta perustuu asiakkaiden tarpeiden tuntemiseen ja niiden pohjalta toimimiseen.
Myös asiakasvalintoihin on panostettu, yrityksessä tiedetään ketä halutaan palvella ja tehdään se parhaalla mahdollisella tavalla. Yhteistyöstä tutkimuksen kanssa on haettu kehitystä tuotantoon ja tuotteisiin.