Kvernelandin Kleppin auratehtaalle 5,3 miljoonan euron investointiohjelma. Tavoitteena kasvattaa valmistusta 10 prosentilla vuonna 2008. Konsernin rahoitus uudelle pohjalle.
Investoinneilla päivitetään tehtaan lämpökäsittelyteknologia ja poistetaan tuotantokapeikot.
Kverneland on myös päättänyt uudesta strategiasta, jolla toimintoja yksinkertaistetaan sekä keskitytään muokkaus- ja nurmenkorjuukoneiden valmistukseen.
Yhtiön ylin johto tuodaan lähemmäs tuotantoa ja samalla vähennetään keskijohtoa. Tavoitteena on palauttaa kannattavuus ja liiketoiminnan hallittavuus.
Strategiset linjaukset merkitsevät, etteivät viininkorjuukoneet ja kasvinsuojeluruiskut enää kuulu konsernin ydinrakenteeseen, vaan ne ovat erillisiä liiketoimintayksiköitä. Käytännössä tämä merkitsee joko osittaista tai lopullista luopumista niiden valmistuksesta.
Kverneland myi jo toissa vuonna 50 prosentin osuutensa ranskalaisesta Bobardista. Australian Mildurassa sijaitsevaa viininkorjuukonetehdasta ollaan ajamassa alas. Koko viininkorjuukonevalmistus on keskitetty Ranskan Cognaciin. Kverneland on myynyt myös 70 prosentin osuutensa Baltian myyntiyhtiöstä sen muille osakkeenomistajille ja toimivalle johdolle. Yhtiö vastaa edelleen Kvernelandin tuotteiden jakelusta Baltiassa. Kverneland-konsernille viime vuosi oli vaikea: Gottmadingenin heinäkonetehtaan sulkeminen aiheutti odotettua enemmän kuluja ja toimitusvaikeuksia. Viime vuoden liiketoimintojen kassavirta oli negatiivinen ja toiminnallinen tulos 29,9 miljoonaa euroa tappiolla. Kassavirta käännettiin positiiviseksi lisälainoin.
Tappiollisen toiminnan vuoksi Kverneland joutui neuvotteluun rahoittajien kanssa vaihtoehtoina velkojen anteeksianto tai rahoituksen uudelleen järjestely. Niiden ajaksi kaikki taseessa olevat pitkäaikaiset velat muutettiin lyhytaikaisiksi, mikä nosti rahoituskuluja tuntuvasti ja alensi Kvernelandin omavaraisuusasteen 36:sta 22 prosenttiin.
Rakenneuudistuksen tarvitsema pitkäaikainen rahoitus on nyt turvattu kolmivuotisella vakuudettomalla 86 miljoonan euron joukkolainalla, joka on jo täyteen merkitty, ja toisella, Kvernelandin osakkeenomistajien takaamalla 19 miljoonan euron pääomalainalla. Rahoitussopimukseen kuuluu myös 30 miljoonan euron tilinylitysvaltuutus.
Tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen 138 miljoonan euron liikevaihto oli noin 5 prosenttia edellisvuotta parempi. Tilauskannan arvo, noin 140 miljoonaa euroa oli 58 prosenttia edellisvuoden alkua korkeampi. Kverneland pitää maatalouskoneiden markkinanäkymiä hyvinä.Sen eri yksiköiden toimituskyky on parantunut, mutta ei ole yhtiön mukaan vielä tyydyttävällä tasolla.
Rahoitusjärjestelyjen keskeneräisyyden vuoksi ensimmäisen neljänneksen nettokorkokulut olivat 4,2 miljoonaa euroa, yli 160 prosenttia viime vuotta suuremmat.