logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Einari Vidgrénin säätiön tunnustuspalkinto Jorma Voutilaiselle

8.5.2007
Einari Vidgrénin Säätiön järjestyksessään toiset tunnustuspalkinnot ansioituneille metsäalan taitajille jaettiin toukokuun alussa Vieremällä. Palkintojen yhteissumma oli 138.000 euroa. 

Säätiön hallitus arvioi tunnustuksista päättäessään kunkin esitetyn palkinnonsaajan ansioita koneelliseen puunkorjuuseen liittyvässä tutkimus- ja tuotekehitystoiminnassa sekä alaan liittyvässä koulutuksessa, opetuksessa ja tiedottamisessa. Hallitus olikin vaikean paikan edessä, sillä hyvin perusteltuja esityksiä palkinnonsaajiksi tuli runsaasti. Palkinnonsaajia oli lopulta 42. Metsäkonealan tiedottamisen palkinto arvoltaan 6000 euroa luovutettiin Koneviesti-lehden toimittaja Jorma Voutilaiselle. Palkinnon perustelujen mukaan ”hän on 23 vuoden ajan pitänyt yllä metsäkonetoimittajana tinkimätöntä journalistista linjaa ja kertonut lukijoille totuuden kuvia kumartamatta. Alan ammattilaisten keskuudessa Voutilaisen testeistä ja kommenteista on tullut eräänlainen luotettavuuden symboli”.
"Persoonallisen ja jäljittelemättömän tyylinsä avulla toimittaja Jorma Voutilainen on merkittävällä tavalla edistänyt metsäkonealan tunnettuutta Suomessa."
Jorma Voutilaisella on pitkä asiantuntemus metsän ja metsäkoneiden parissa. Työuransa hän aloitti toimimalla metsäkoneurakoitsijana 13 vuoden ajan ja jatkamalla sitten 2,5 vuoden ajan järjestöpäällikkönä Koneurakoitsijoiden Liitto ry:ssä. Koneviestin toimittajana Jorma Voutilainen on ollut 23 vuotta. Nykyisessä tehtävässään hän vastaa erilaisten metsätalouden koneiden kokeiluista, niiden organisoinnista ja alan yleisen kehityksen seurannasta.
Viime aikoina hän on paneutunut erityisesti järjestämään laajoja käytännön puunkorjuukokeita, joissa on vertailtu koneiden tuottavuuden lisäksi niiden korjuujälkeä sekä urakoitsijan ja metsänomistajan saamaa rahallista osuutta.
Energiapuun korjuussa hän esittelee menetelmiä, joissa koko toimitusketju metsänomistajasta lämpölaitokseen saa oman osuutensa.
Lehtimiehenä Jorma Voutilaisen kritiikki on toisinaan kovaa, mutta perusteltua. Hänen reippaan huumorin ryhdittämät lehtiartikkelinsa ovat mitä mainiointa luettavaa asiaa tuntemattomallekin.
Säätiö jakoi viisi muuta 6000 euron tunnustuspalkintoa. Suomessa toimivien kahdeksan metsäkonealan oppilaitoksen oppilaille annettiin yhteensä 16.000 euroa stipendeinä koulujen kevätjuhlissa jaettavaksi. Yhteensä 36 metsäkoneenkuljettajaa sai kukin tuhannen euron tunnustuspalkinnon.

Einarin palkinto multialaiselle
metsäkoneyrittäjälle

50.000 euron summa eli Einarin palkinto luovutettiin metsäkoneyritys Veljekset Lehtomäki Oy:n toimitusjohtaja Pertti Lehtomäelle Multialta. Lehtomäen veljesten lähes 35 vuotta sitten perustama yritys on kasvanut kahden pyöräkuormaajan ja kahdeksan korjuuketjun eli 16 metsäkoneen yhtiöksi. Yhtiö työllistää reilut 30 ihmistä, joten siitä on tullut merkittävä oman alueensa maaseudun työllistäjä. Palkinnonsaannin perusteluissa todetaan Pertti Lehtomäen olleen kehittämässä oman yhtiönsä yhdeksi maan merkittävimmistä alansa toimijoista. Pertti Lehtomäen kädenjälki näkyy myös vahvasti koneurakoinnin toimintaedyllytysten kehittämisessä. Hän on toiminut liki kymmenen vuotta Koneyrittäjien liiton hallituksen puheenjohtajana tehtävänään 2.500 jäsenen etujen ajaminen. Lehtomäelle on uskottu myös monia muita luottamustehtäviä. Hän on toiminut mm. Suomen Yrittäjien hallituksessa.

 

Sivun alkuun

 
 

Alatunniste