Sisältö
CNH:n koneet käyvät kaupaksi
9.11.2007
Maatalous- ja maarakennuskonemyynti kasvaa kaksinumeroisin luvuin.
CNH Globalin tammi-syyskuun konemyynti nousi vuodentakaisesta 9 miljardista 10,9 miljardiin dollariin. Myynninkasvu oli 19 prosenttia, josta 5 prosenttia on edullisen dollarikurssin ansiota.
Myös tuloskehitys oli hyvä: nettotulos ilman satunnaiskuluja oli 500 miljoonaa, kun se oli vuosi sitten 270 miljoonaa.
Maatalouskoneiden myynti oli 7,2, maarakennuskoneiden 3,7 miljardia. Maatalouskoneiden kysyntä kasvoi nopeimmin Latinalaisessa Amerikassa, yli 80 prosenttia, 24 prosenttia Länsi-Euroopassa ja 10 prosenttia Pohjois-Amerikassa.
Maarakennuskonemyynnin kasvu ilman valuuttakurssihyötyjä oli 10 prosenttia. Kasvu vaihteli alueittain 78:sta 32 prosenttiin. Pohjois-Amerikassa myynti supistui viidenneksellä.
CNH:n myyntiodotusten mukaan traktorikaupan kokonaisvolyymi tulee tänä vuonna ylittämään viime vuoden tason hienoisesti. Sen sijaan puimurimyynti nousee viime vuodesta noin 15 prosenttia eli enemmän kuin tähän saakka on ajateltu.
Maarakennuskoneiden kysyntä kasvaa merkittävästi kaikkialla muualla paitsi Pohjois-Amerikassa, jossa sekä kevyen että raskaan kaluston kysyntä alennee 10-15 prosentilla viime vuodesta.
Länsi-Euroopan kasvuennuste on noin 15, Latinalaisen Amerikan 30-35 ja muiden maiden 25-30 prosenttia. Keskimääräiseksi kasvuksi tulee noin 10 prosenttia.
Sivun alkuun