Koneviesti -> Kuvalliselle sivustolleEnsi vuodesta alkaen Agromek-näyttelyn ajankohdaksi vakiintuu marraskuun loppu. Samalla muutetaan myös näyttelyn rakennetta: parillisina vuosina esitellään traktoreita, puimureita ja peltotyökoneita sekä kotieläintekniikkaa, parittomina pääasiassa Agritechnica-näyttelyn samanaikaisuuden vuoksi kotieläintekniikkaa ja muita talouskeskuskoneita. –Ruotsissahan vastaava jako Elmia Lantbrukiin ja Elmia Gård & Inomhusiin tehtiin jo vuosia sitten.
Cormall Agro Holding A/S:n toimitusjohtaja ja Agromek-organisaation puheenjohtaja Peter Hansen korostaa rakennemuutoksen olevan viljelijöiden, konekauppiaiden ja -valmistajien toiveiden mukainen.
”Uudistettu rakenne selkeyttää näyttelyn konseptia. Annoimme muutama vuosi sitten etenkin peltotyökoneita valmistaville ja maahantuoville yrityksille mahdollisuuden olla näytteilleasettajana joka toinen vuosi Agritechnican tahtiin, minkä vuoksi osa näytteilleasettajista oli poissa vuonna 2006 ja jälleen mukana 2007. Tämä hämärsi näyttelyn profiilia.”
Samat yritykset toivoivat näyttelyn siirtämistä syksyyn, jotta yhä suurempien, monimutkaisempien ja asiakaskohtaisesti räätälöitävien työkoneiden toimitukset onnistuisivat ennen kevätsesongin alkua. Ratkaisulla toteutetaan niiden molemmat toiveet.
Tulevan vuoden tupla-Agromekit pidetään 15.-19.1. ja 25.-29.11. Tammikuussa painopiste on kotieläintekniikassa, marraskuussa esitellään sekä sitä että peltotyökoneita.
Agromekin järjestäjät toivovat Tanskan maatalouskonetuojien järjestön LIB:n jäsenten palaavan Herningin halleihin, vaikka järjestötasolla yhteisymmärrys jäikin saavuttamatta. Polkujen erkaannuttua LIB:n oma konenäyttely on pidetty Frederician messukeskuksessa joka toinen vuosi marraskuun puolivälissä, viimeksi viime vuonna. Jää nähtäväksi, syntyykö sopu vai pidetäänkö ensi vuonna Tanskassakin kaksi suurta konenäyttelyä parin viikon välein.
Hansenin mukaan viljelijät toivovat voivansa tutustua laajaan uutuustuotevalikoimaan yhdessä näyttelyssä. ”Myös konemyyjät ovat olleet tyytymättömiä siihen, että heidän on oltava muutaman kuukauden välein näytteilleasettajina. Olemme yrittäneet päästä LIB:n kanssa sopuun vuodesta 2003. Viimeksi neuvottelimme kesällä 2006, mutta sopimusta ei valitettavasti syntynyt. Nyt olemme päättäneet edetä tämän vaihtoehdon mukaisesti.”
Myös Peter Gæmelke, Tanskan maataloustuottajien puheenjohtaja pahoittelee, etteivät Agromek ja LIB päässeet sopuun. ”Tarvitsemme yhden, dynaamisen ja laadukkaan maatalouskonenäyttelyn. Saimme kuitenkin ratkaisuumme tukea monilta maahantuojilta ja myyjiltä, joten uskon meidän olevan oikealla tiellä.”