Sisältö
Puolet Laverdasta Agcolle
26.6.2007
Korjuukoneet vahvistavat Agcon markkina-asemaa. Laverdan omistamat Fella Werke ja 50 prosenttia Gallignanista kuuluvat kauppaan.
Agco Corporation on ostanut puolet italialaiseen Argo-ryhmään kuuluvasta leikkuupuimurivalmistaja Laverdasta. Kauppa vahvistuu lopullisesti kilpailuviranomaisten päätöksen jälkeen.
Osapuolet eivät paljasta kauppahintaa. Sopimukseen ei tiettävästi sisälly Agcon optiota enemmistöosuuden hankkimiseen. Laverdan viime vuoden liikevaihto oli noin 133 miljoonaa euroa.
Agco on valmistuttanut keskikokoiset MF-, Fendt- ja Challenger-leikkuupuimurinsa Laverdan tehtaalla Pohjois-Italian Breganzessa vuodesta 2004.
Saksalainen Fella valmistaa nurmenkorjuukoneita, italialainen Gallignani paalaimia. Tämän kokoluokan korjuukoneet ovat tähän saakka puuttuneet Agcolta - puuttumaan jää edelleen ajosilppuri.
Randersin puimuritehtaalla tehdyt investoinnit ovat Agcon mukaan lisänneet tuotantoa 40 prosentilla. Siellä on tarkoitus ryhtyä valmistamaan Agcon kehittämää hybridipuimuria, jossa on ominaisuuksia kohlinpuimurista ja kohlimettomista puimureista. Uutuus esiteltiin Sima-näyttelyssä maaliskuussa.
Osakekaupan jälkeen Argo jatkaa normaalisti puimureiden, heinäkoneiden ja paalainten myyntiä tähänastisilla tuotemerkeillä.
Sivun alkuun