logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Lisäkuvat: Logistiikka 2011

Uusi logistiikka-alan ammattitapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa Tampereella. Kolmipäiväisen tapahtuman keskiössä olivat logistiikka, materiaalinkäsittely- ja varastointialan laitteet ja koneet sekä niihin liittyvät palvelut ja ratkaisut. Lisäksi monipuoliset asiantuntijaseminaarit ja tietoiskut tarjosivat tuoretta ja tärkeää tietoa toimialan näkymistä, tilanteesta ja uusista ratkaisuista.

logistiikka8.jpg

Tampereen teknillisen yliopiston professori Jarkko Rantala (vas.)  ja Elinkeinoelämän Keskusliiton asiantuntija Kyösti Orre.

  

logistiikka1.jpg

Merkittävin osa uudessa Kalmarin G-sarjalaisessa on uusi ECO-ohjaamo, josta löytyy mm. sivusuunnassa kallistuva ohjauspyörä ja täysin integroitu ja kääntyvä Kalmar-istuin. Melutaso on alentunut siirryttäessä käyttämään säätötilavuuspumppuja ja lämpötilan mukaan säätyvää tuuletinta, joka pyörii vain tarvittaessa.

 

logistiikka2.jpg

Rocla ATX on yhtiön automaattitrukkiperheen uusin tulokas. Se on suunniteltu erityisesti automaattiseen keräilyyn ja lavankäsittelyyn pidemmilläkin siirtomatkoilla prosessin sisällä.

 

logistiikka3.jpg

Yksi maailman vanhimmista trukkimerkeistä on palannut vuosien tauon jälkeen Suomeen. Clark on nyt CE Rentalin siipien alla. Tuotevalikoimaan kuuluvat mm. diesel-, kaasu- ja sähkötrukit sekä erilaiset varastokoneet. CE Rentalin trukkitarjontaa laajentavat kiinalaiset Heli-trukit.

 

logistiikka5.jpg

Meclift Oy tamperelainen yritys, joka on erikoistunut satamien ja teollisuuden käyttöön tarkoitettujen suurten materiaalinkäsittely-koneiden valmistaja, joiden nostokyky on yli 10 tonnia. Kuvan ML1612R nostokapasiteetti on 16 tonnia ja hydraulisesti liikkuvan ohjaamon ansiosta sillä voi lastata ja purkaa jopa 40 jalan merikontin sujuvasti. Myös näkyvyys työkohteelle on aina optimaalinen.

 

logistiikka7.jpg

Riihimäkeläinen Mechaul Vaakalaitteet Oy tuo maahan hollantilaisia Ravas punnitustuotteita. Merkittävimmät tuotteet ovat punnitsevat haarukkavaunut sekä haarukkatrukkeihin tarkoitetut vaa´at.

RPE 2100 punnitsevalle haarukkavaunulle luvataan punnitustark-kuudeksi 0,1 prosenttia kuormasta, jolloin maksimivirhe esimerkiksi 500 kilon kuormalla on 0,5 kiloa. Automaattinen nollapisteen korjaus, esiaseteltava taara, summamuisti ja automaattinen virrankatkaisu ovat mm. vaunun keskeisimpiä ominaisuuksia. Virranlähteenä on 12V /6,5Ah huoltovapaa paristo, jolle luvataan yhtäjaksoista käyttöä 80 tuntia.

 

logistiikka4.jpg

Historian siipien havinaa toi Konekeskon osastolta löytynyt ensim-mäinen Still-malli, EGS 1000 vuodelta 1949.

 

logistiikka6.jpg

Hyundai-trukkien maahantuonti siirtyi vuonna 2009 raisiolaiselle Finnsiirto Oy:lle, joiden jälleenmyyjänä yritys on toiminut vuodesta 2006 lähtien. Hyundai-mallisto käsittää niin diesel-, kaasu- ja sähkö-trukit sekä varastokoneet nostokapasiteetiltaan 1–25 000 kiloa. Finn-siirto Oy:n maahantuontiohjelmaan kuuluvat myös Mast-mastotrukit.



Sivun alkuun

Lisätieto palsta

 
 

Alatunniste