Koneviesti -> Kuvalliselle sivustolleOlennainen osa nykyistä Valtraa on merkin ruotsalainen sukuhaara. Ensi vuonna tulee kuluneeksi 180 vuotta, kun Johan Theofron Munktell perusti Eskilstuna Mekaniska Werkstad -konepajan. Vierähti sata vuotta, kunnes 1930-luvun laman aikana Munktell liittyi Bolinder-moottorinvalmistajaan. Bolinder-Munktell sinnitteli aina vuoteen 1950, jolloin sen osti AB Volvo. Volvo pyöritti traktoribisnestä liki 30 vuotta, kunnes myi sen Valmetille vuonna 1979.




T 800-sarja korvattiin malleilla 2650- ja 2654-malleilla vuonna 1978. Moottorina oli TD60, tehoa 140 hv. Voimansiirto oli pikavaihteella varustettu 16+4R. Ohjaamon suunnittelussa oli huomiotu ennen kaikkea mukavuus. Esimerkiksi ilmastointi kuului vakiovarustuk-seen. Käyttömukavuutta oli parannettu tehostetuilla toiminnoilla. Esimerkiksi nelivedon ja voimanoton mekaaniset kytkennät tehtiin matalapainehydrauliikalla. Jarrut toteutettiin autotyyppisin satulajar-ruin, joissa oli alipainetehostus.