Koneviesti -> Kuvalliselle sivustolleReilu vuosi sitten markkinoille tullut Tume Vega kylvölannoitin sopii ominaisuuksiensa puolesta kevennetyn muokkausketjun viimeiseksi lenkiksi. Koneen suunnittelun lähtökohtina on käytetty sekä kykyä toimia perinteistä, pitkänkaavan mukaista kylvömuokkausta vaatimattomimmissa oloissa että sopivuutta suurille pinta-aloille.
Kokeilussamme oli viimevuotiseen tapaan kolmimetrien malli sillä erolla, että pyöränvälijyrän sijaan käytössä oli nyt kylvömuokkauksesta vastannut Tume CultiPack lautasmuokkain. Keväällä yhdistelmällä kylvettiin noin 50 ja syksyllä 40 hehtaaria.
Vaatii vetotehoa
Kokeiluvarusteisessa CultiPack-Vegassa on sen verran hydraulitoimintoja, että pikaliittimien toimintokohtainen merkintä kannattaa tehdä heti ensimmäisen onnistuneen kytkennän jälkeen. Itse hoidin asian pikaliittimien juureen kiristetyillä erivärisillä nippusiteillä.
Vegan tyhjäpainoksi ilmoitetaan 3200 kiloa. Pahimmillaan täydellä tankkauksella paino nousee lähes seitsemään tonniin, eli kosteimmat paikat kannattaa hoitaa vajailla tankeilla.
Lautasmuokkaimen ja raskaan kylvölannoittimen yhdistelmä vaatii varsinkin nousuissa tehoa. Kevätkylvöllä veturina käytetyn Valtra N141:n 140 din-hevosvoimaa (huom. ei ISO) olivat kaikki käytössä ja suurempaa hyökkäyshalua ei vielä tällä teholla ilmennyt. 10–15 lisähevosvoimasta ei olisi ollut ainakaan haittaa.
Hyvä kylvötulos
Keväällä kylvetyt maat olivat pääosin syksyllä lautasmuokattuja. Kylvömuokkauksessa muokkaimen lautaset oli säädetty kovimmilla mailla 60 millin nimellisyvyyteen. Eloperäisillä mailla aisapaino riitti painamaan muokkaimen niin syvälle, että lautaset oli nostettava 0-tasolle.Kengänkärkimenetelmällä arvioituna muokkaussyvyys oli 40–50 milliä ja muokkauspohjan tasaisuus vastasi kahta ajoa kymmenen sentin piikkijaolla varustetulla S-piikkiäkeellä. Reilusta vannaspainosta huolimatta mahdollisimman tasainen muokkauspohja on edelleen tavoittelemisen arvoinen asia.
Syyskylvössä kovilla savilla muokkaimen lautasjouset antoivat sen verran periksi, että kevättä vastaavaan muokkaustulokseen ei ylletty. Kuivissa oloissa lautasilla ilmeisesti murustuu suoraan sängestä tarpeellinen määrä peittomultaa siementen päälle ja muokkauspohjan tasaisuudellahan ei ole sama merkitystä kuin keväällä.