logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Tynkkysen navetan rakentaminen aikataulussa

Punkaharjulaisten Maarit ja Pentti Tynkkysen robottinavetta kohoaa aikataulun mukaisesti. Kesä on kulunut ja rakennustyöt olivat heinä-elokuun taitteessa liki puolessa välissä. Kun seinät ovat pystyssä ja katto päällä, on tulevaan syksyyn hyvä lähteä sateita pelkäämättä.

Tynkkysen navetan rakennusprojekti käynnistyi keväällä huhtikuussa, ja kuin varkain työt alkavat olla jo puolen välin tienoilla. Ennakkoon asetettu tavoite valmistumiselle on marraskuun 16. päivä. Tuolloin on nimittäin sovittu pidettäväksi avoimien ovien päivä.

Pentti Tynkkynen kertoo, ettei rakennustyömaalla ole ilmennyt isompia ongelmia. Hyvissä ajoin viime talvena tehdyt rakennustarvikekaupat kantavat nyt hedelmää: kustannukset ovat pysyneet valtaosin "hanskassa". Viimeisen puolen vuoden aikana tapahtunut rakennuskustannusten nousu on sekoittanut monen muun rakentajan suunnitelmat. "Esimerkiksi liimapuupalkkien hinta on noussut parisataa euroa kuutiometriltä", toteaa Pentti Tynkkynen.

Prosenteissa laskien kustannusnousu lähentelee jalostetun puutavaran osalta jo neljääkymmentä. Terästen osalta hintakehitys on niin ikään ollut nousujohteinen, ja kun betonielementtien hinnatkin ovat kohonneet viime talvesta toistakymmentä prosenttia, joutunevat seuraavan kesän rakentajat korjaamaan kustannusarvioitaan ylöspäin.

Aivan yllätyksittä ei Punkaharjun navettatyömaallakaan ole kustannuksista selvitty. "Valmisbetonin hinta on kieltämättä yllättänyt. Siltä osin emme pysy kustannusarviossa. Muuten näyttää kuitenkin siltä, että kustannusarvio pitää", Pentti toteaa.

...

Sivun alkuun

Lisätieto palsta

 
 

Alatunniste