logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Puimurin talvihuolto

Käytetyn puimurin huolto toisaalta ennen puintikautta ja toisaalta ennen talvisäilytystä on tärkeää koneen keston kannalta. Tämä osa päättää juttusarjan Sampo 2050:n kuntotestistä. Sarjan kaksi ensimmäistä osaa on julkaistu Koneviestin numeroissa 9/2006 (s. 51–55) ja 10/2006 (s. 35–38).

Uskallan väittää yli 30 vuoden kokemuksella, että huomattava osa seuraavan puintikauden korjausmurheista johtuu säilytyshuollon laiminlyönnistä. Puhdistamattomassa puimurissa on moskaa, joka talven aikana pikku hiljaa mädättää useita tärkeitä paikkoja. Lisäksi rotat löytävät nälissään oivan ravinnepaikan viljaisesta puimurista. Kun vilja loppuu, alkavat tiivisteet kelvata ruoan vastineeksi. Lisäksi kaikki nipat, säätöruuvit ynnä muut voitelua vaativat kohteet jumittuvat talviaikaan, jos niitä ei etukäteen rasvata asianmukaisesti.

Jos puimuria tarvittaisiin päivittäin tai viikoittain, korjauksissa ja huolloissa ei tapahtuisi laiminlyöntejä. Kone kuitenkin seisoo noin 11 kuukautta vuodesta unohdettuna ja tuottamattomana. Perusteellinen talvihuolto on joka tapauksessa tarpeen, otetaanhan puimurista lyhyenä puintikautena täydet tehot irti.

Perusteellisella talvihuollolla, tarkastuksella ja vikojen asianmukaisilla korjauksilla puimurin käyttöikä pitenee huomattavasti. Lisäksi on muistettava, että puinti on tieto- ja taitolaji. Kuljettajan on tunnettava puimurin monimutkaiset toiminnot erittäin hyvin. Oppia ikä kaikki  puimuriasioissakin.

...

Perusteelliseen puimurin talvihuoltoon menee aikaa korkeintaan yksi työpäivä. Se varmasti maksaa monin kerroin itsensä takaisin ainakin koneen käyttövarmuudessa mutta myös parempana jälleenmyyntihintana. Tämä kaikki on kiinni pelkästään sinusta puimurin käyttäjänä ja huoltajana.

Sivun alkuun

Lisätieto palsta

 
 

Alatunniste