Vuoden 2007 alusta lähtien henkilöautojen uusissa perävaunuissa tulee olla virallisesti hyväksytty vetoaisa. Vaatimus on karsinut vaunuvalmistajia rankalla kädellä, sillä pieniä sarjoja varten ei kallista aisatestausta kannata teettää. Selvimmin tarjonnan vähentyminen näkyy pienissä jarruttomissa vaunuissa, mutta isojenkin valmistajia on vähemmän kuin ennen.

Nyt testatun kokoluokan vaunuilla hoituu suurin osa rakentajien ja yrittäjien kuljetustarpeista, kärryn kuitenkaan olematta liian hankala käsitellä kokonsa puolesta. Näiden kärryjen vetäminen onnistuu tarvittaessa myös suuremmanpuoleisella henkilöautolla, joten aina ei tarvita pakettiautoa tai maasturia.

Kuten jo edellisessä testissämme huomasimme, voi niinkin tavallisen laitteen kuin auton peräkärryn toteuttaa hyvin monella tavalla. Saimme testiimme seitsemän vaunua, joista kaikki olivat keskenään hieman erilaisia, joko perusrakenteensa tai varustelunsa osalta.

Myös lavojen koko vaihteli melko paljon, sillä kriteerimme eivät rajanneet lavan enimmäiskokoa mitenkään. Lavan pituudella, leveydellä ja korkeudella on ratkaiseva vaikutus vaunun käyttöön. Esimerkiksi pitkää tavaraa ei voi kuljettaa laillisesti lyhyellä kärryllä, sillä peräylitys saa olla korkeintaan kaksi metriä. Leveällä kärryllä voi puolestaan kuljettaa esimerkiksi autoa ja korkealla vaunulla irtotavaran kuljetus onnistuu paremmin kuin matalalaitaisella.

Erilaisia varusteita

Suurin osa tämänkertaisista vaunuista oli kippaavia. Erilaisia kippimekanismeja oli kolmea eri tyyppiä. Helpoin ja halvin ratkaisu on laittaa taakse lavan ja rungon väliin sarana ja eteen lavalukot estämään tahaton kippaaminen. Tällainen ratkaisu oli Starsetissä. Yleisin ratkaisu tuntui olevan edellisestä hieman hienostuneempi kaasujousikeventeinen kippi, jollainen löytyi Farmista ja Majavasta. Rakenne on muuten edellisen kaltainen, mutta lavan etuosassa oleva kaasujouset nostavat lavan yläasentoonsa.

Muulissa oli hydraulinen kippi, jota varten aisalla on käsipumppu. Tällainen ratkaisu on ainoa, jolla saadaan kuormattukin lava nousemaan helposti ylös.

Saris oli varustettu etulaidan yhteydessä olevalla putkitelineellä, mikä helpottaa pitkän tavaran kuljettamista ja sitomista. Erilliset ajorampit löytyivät vain Muulista, joka oli selvästi testin levein vaunu ja ainoa johon auton mahtuu ajamaan lavalle. Kipillisissä vaunuissa perälauta toimii myös ramppina, kun vaunu kipataan. Takatukijalat löytyivät Starsetistä, Farmista ja Muulista. Tukijalkoja käytetään ajettaessa ajoneuvoa lavalle ramppeja pitkin.

Vertailuvaununa testissämme oli IKH:n vaunu, sillä se oli varustettu kuomulla. Kuomu, kuten muutamat edellä mainituista varusteista on saatavilla lisävarusteina osaan vaunuista. Kuomu muuttaa vaunun käyttö- ja ajo-ominaisuuksia enemmän kuin muut lisävarusteet.

Kuomu on kätevä pienen irtotavaran kuljetuksessa ja lukittavana varastona esimerkiksi rakennustyömaalla, samoin se suojaa tavaraa esimerkiksi vedeltä ja lumelta. Kovin arvokasta tavaraa muovikuoren suojaan ei tosin kannata jättää. Ajo-ominaisuuksiin kuomu vaikuttaa kasvavan poikkileikkauspinta-alan ja korkeuden myötä. Erityisen suuri vaikutus on suurilla maantienopeuksilla ja sivutuulella, myös vetoauton korkeus vaikuttaa asiaan.

Testipaikka ja -menetelmät

Testi tehtiin Tuusulan ympäristössä. Teknisten mittausten lisäksi vaunuilla ajettiin kolme koeajolenkkiä eri kuormituksilla: tyhjänä, 200- ja 1000 kilon kuormalla. Vetoautona käytettiin Nissan Navaro  avolavapakettiautoa. Ajolenkkiin sisältyi hyväpintaista maantietä, pienenpää hyväpintaista asfalttitietä, huonokuntoista asfalttia ja soratietä. Ajolenkkien aikana selvisivät hyvin kärryjen ajo-ominaisuudet erilaisilla pintamateriaaleilla sekä myös jarrujen toimivuus ja tuntuma. Vaunuilla tehtiin lisäksi erilaisia kuljetuskeikkoja, jolloin vetoautoina käytettiin useita eri henkilö- ja pakettiautoja sekä traktoriksi rekisteröityä lavamönkijää. Testikilometrejä kertyi kaiken kaikkiaan yli 3000.

Lastauskokeessa sijoitimme ja sidoimme monenlaista tavaraa lavalle saadaksemme mahdollisimman kattavan kuvan erilaisista käyttötilanteista ja kärryjen soveltuvuudesta niihin. Kuormana käytettiin 1000 litran vesisäiliötä, viemäriputkia, autoa, mönkijää, kaivinkoneen kauhoja, polttoainesäiliötä ja traktorin rengasta. Lastauskokeissa selvisi hyvin kuormansidontalenkkien sijoittelun onnistuminen.

Akselistoratkaisuja

Testivaunujen akselistoratkaisut poikkesivat merkittävästi toisistaan. Mukana oli yksiakselisia, kaksiakselisia ja teliakselisia vaunuja. Pyörät olivat Agadosta lukuun ottamatta kaikissa vaunuissa lavan sivuilla. Agadokselta otettiin lavettityppinen vaunu, koska maahantuojalla ei ole muita tyyppejä Suomen myyntivalikoimassa.

Suurin filosofinen kysymys lienee epäilemättä renkaiden määrä. Yksiakselisen vaunun ehdoton etu on sen helppo liikuteltavuus käsin. Koska renkaita on vain yksi per puoli, voi vaunua käännellä helposti vaikka paikallaan. Jos renkaita on enemmän, vaatii vaunun kääntäminen aina myös pituussuuntaista liikettä. Renkaiden määrän kasvaessa rakenteesta tulee aina myös monimutkaisempi, kalliimpi ja painavampi.

Yksiakselisen vaunun huonoja puolia puolestaan ovat rajallisempi kantavuus ja suurempi herkkyys epätasaisuuksille ja kuorman sijoittelulle. Kaksiakselisen ja telivaunun keskinäiset erot ovat hieman pienempiä. Kaksiakselinen vääntövarsijousitus on rakenteeltaan matalampi kuin lehtijousin ja iskunvaimentimin toteutettu teli. Teli tasaa vaunun kulkua epätasaisella tiepinnalla, mikä yhdessä lehtijousien ja iskunvaimentimien kanssa parantaa ajomukavuutta ja vähentää kuljetettavan tavaran rikkoontumisriskiä.

Kuorman sijoittaminen on yksiakselisessa ja teliakselisessa vaunussa aina tarkkaa, sillä muutamankin sentin pituussuuntainen liike vaikuttaa heti aisapainoon, ainakin normaalitapauksessa. Lehtijousitettu teli ei ollut kummassakaan testin vaunussa vapaasti keinuva, vaan laakerin tilalla telivarren ja rungon saranakohdassa on kumivääntövarsipalkki. Rakenne hillitsee telin keinuntaa ja vähentää samalla kuorman sijoittamisen vaikutusta aisapainoon.