logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Agromehanika on 40-vuotias yritys

Agromehanika on perustettu jo 40 vuotta sitten silloiseen Jugoslaviaan pohjoisosaa, nykyiseen Sloveniaan. Nykyisin se valmistaa kasvinsuojeluruiskuja ja traktoreita sekä kotimaahan että vientiin ja harjoittaa myös muun merkkisten koneiden tuontia ja kauppaa.

Yrityksen alkutaival poikkeaa muista entisistä itäblokin yrityksistä, sillä yksityinen pienyrittäminen oli Jugoslaviassa sallittua, toisin kuin muissa sosialistissa maissa. Maassa olikin runsaasti pientiloja ja ‑pienyrittäjiä. Kaikki suurimmat yritykset olivat tosin valtion omistuksessa, mutta ne toimivat silti hyvin itsenäisesti kilpaillen muiden valtion omistamien yritysten kanssa.

Agromehanikan juuret ovat suuren maatalous- ja elintarvikekombinaatin korjaamossa, joka alkoi päällikkönsä Frederik Lazarin johdolla kehittää omaa maatalouskonevalmistusta. Agromehanikan tuotevalikoima oli ensin sekalainen, sillä siihen kuului mm. muokkauskoneita. Ruiskut tulivat tuotantoon jo alkuvaiheessa, sillä Sloveniassa oleva toinen, suunnitelmatalouden mukaan vastuullinen ja "virallinen" valmistaja sai kasvukaudelle tarkoitetut koneet toimitettua yleensä vasta syksyllä. 

Slovenia itsenäistyi vuonna ‑91, kun Jugoslavian liitovaltio hajosi. Myynti Agromehanikan päämarkkina-alueena olevan entisestä Jugoslaviasta muodostuneisiin valtioihin romahti Balkanin sotien vuoksi. Yrityksen omistajat päättivät suunnata länsimarkkinoille, mikä vaati kovat panostukset uuden ruiskumalliston kehittämisen ja laadun kohottamiseen.

Agromekanika valmistaa ruiskujen lisäksi noin 500 traktoria vuodessa. Tuotanto on pienistä valmistusmääristä huolimatta kannattavaa. Mallistossa on runko-ohjattujen koneiden lisäksi vuoristoon tarkoitettu, painopisteeltään matala erikoismalli, joka voidaan varustaa kääntyvällä ohjauspulpetilla. Haukivuorelainen MotoFun Oy on myynyt Agromekanikan valmistamia AGT ?? traktoreita jo muutaman vuoden ajan. Koneet ovat menneet pääasiassa kunnallistekniikkaan ja metsätalouteen. Perävaunulla varustettu runko-ohjattu traktori on kätevä peli omatoimiseen metsänhoitoon tai urakointiin harvennuksilla.

Agromehanika on melkein koko ajan toiminut myös muiden valmistajien koneiden myyjänä ja myöhemmin myös maahantuojana. Tällä hetkellä yhtiö myy Deutzin ja Antonio Carraron traktoreita neljässä eri puolella Sloveniaa sijaitsevassa toimipisteessään. Yrityksessä työskentelee noin 150 henkeä, joista reilut sata on tuotannossa.

Pääkonttori ja tehdas ovat Kranjissa, joka sijaitsee hieman pääkaupunki Ljubljanan pohjoispuolella.  Asialliset tuotantotilat on saneerattu entisen sikakombinaatin tiloihin, joita on myöhemmin laajennettu. Konekanta on ajanmukaista, sillä levyt leikataan laserilla ja osat valmistetaan työstökonekeskuksissa, jotka pystyvät tekemään monta työvaihetta samalla asetuskerralla. Tehdas on erittäin siisti, lattialla ei tarvitse kompastella sorvinlastuihin ja henkilöstö vaikutti motivoituneelta.

Yritys on nykyään osakeyhtiö, jonka suurin omistaja on perustaja Frederik Lazar. Loput osakkeista ovat Lazarin perheen ja yrityksen toimivan johdon sekä lukuisten pienosakkaiden hallussa.

Sivun alkuun

Lisätieto palsta

 
 

Alatunniste