logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Masinistikesä 2011

Kesän 2011 masinistitapahtumia vietettiin vaihtelevissa sääoloissa, mutta aina hyvässä harrastajahengessä.

hyvinkaa.jpg

Kahdesta Valmet 500 -traktorista hydraulisen nivelen avulla yhdistetty kone oli armeijan kehittämä ratkaisu pito-ongelmiin aikana, jolloin nelivedot olivat vielä harvinaisia. (Hyvinkää)

 

Suurempia koneihmisten kokoontumisia järjestettiin Suomen suvessa ehkä parikymmentä, vaatimattomampia tapahtumia moninkertainen määrä. Suurempana tapahtumana pitäisin yli tuhat kävijää vetänyttä näyttelyä. Kävijämäärät pysyivät edelliskesän lukemissa, mikä on hyvä saavutus.

 Aika antoi myöten vierailla yhdeksässä masinistijuhlassa, joista jokaisesta löytyi paljon hyvää. Oulaisissa ja Hyvinkäällä teemana oli Valmet, joka kuluneena vuonna tuli 60 vuoden kunnioitettavaan ikään. Isossakyrössä ykkösmerkiksi oli nostettu John Deere.

 Teemat ovat hyvä lisämauste ja välttämättömiäkin, jotta kiinnostavuus säilyy. On kuitenkin parempi esitellä väljästi 20 erilaista kuin ahtaasti 100 samanlaista konetta, kun ollaan kokoamassa osastoa tietystä merkistä.

Kuvakoosteessa on otoksia Iisalmen Sawolaesilta Perinnekonepäewiltä, Tornion Ruottalan Oikeasta Moottoritapahtumasta, Oulaisten Weteraanikonepäiviltä, Haltian Wanhat Moottoriwehkeet -tapahtumasta Luopioisista, Teuron Tekniikka- ja Myyntinäyttelystä, Tammelasta, Isokyrön Sirpistä ja Puimurista, Lapuan Komiat Traktorit -näyttelystä sekä Rauta ja Petroolista ja Maxposta, jotka molemmat järjestettiin Hyvinkäällä.


 

lapua.jpg

Kesän tapahtumien luultavasti kaukaisin kone (Westfalenista) oli tämä hienosti entisöity 1-sylinterinen, 16 hv:n Eicher EKL-15 vuo-delta 1956. (Lapua)

isokyro.jpg

Huomattavan korkeasta hinnasta huolimatta County oli meillä yleinen traktorimalli. Eniten niitä käytettiin tietyömailla ja jonkin verran myös metsätöissä. (Isokyrö)

iisalmi.jpg

Iisalmen Sawolaesilla Perinnekonepäewillä järjestettiin taitoajokilpailu, jossa täydet pisteet saadakseen piti olla todella osaava traktorikuski. (Iisalmi)

haltia.jpg

Valmet Terra 865BK on mainittu kestävyydeltään kaikkien aikojen huonoimmaksi metsätraktoriksi. Kovin mairittelevat eivät olleet lumiominaisuudetkaan. (Haltia)

maxpo.jpg

Norjalaisen Brödrene Söyland A/S:n tekemä Bröyt X2B on muuten normaali ympäripyörivä kone, mutta siitä puuttuu kokonaan ajovoimansiirto. (Maxpo)

tornio.jpg

Ennen 4-vetotraktoreiden yleistymistä eteneminen vahvassa lumes-sa ja heikosti kantavissa olosuhteissa varmistettiin puoliteloilla. Tässä vuoden 1964 Valmet 565:ssä välipyörien painotus on hoidettu vahvoilla jousilla. (Tornio)

oulainen.jpg

Valmet Pikku-Jehu, on tekniikaltaan pitkälti Farmal Cubin kaltai-nen, mutta jonkun verran mallikonetta järeämpi. (Oulainen)

teuro.jpg

Pyöräkuormaajat tulivat voimalla soramontuille ja muille työmaille 60-luvun alussa. Caterpillar 966 kuuluu ensimmäisiin Suomeen tuotuihin malleihin. (Teuro)



. . .

 

Sivun alkuun

Lisätieto palsta

 
 

Alatunniste