Koneviesti -> Kuvalliselle sivustolleEräs ensimmäisistä dieselkuormureista, vuoden 1940 mallia oleva Mercedes-Benz L3000D, kunnostettiin äskettäin kotimaisin voimin museointikelpoiseen kuntoon. Hienon ajopelin omistajat ovat isä ja poika Pertti ja Kari Siitonen Parikkalan Saarelta.

Suomeen välirauhan aikana 1940-41 maahantuoduista Mercedes-Benz kuorma-autoista montakaan ei ole enää säilynyt. Yksi L3000-mallisarjan edustaja sentään löytyy Itä-Suomesta Parikkalan Saarelta. Kesällä 2009 museorekisteriin saatu kuormuri on Pekka Mäkisen vaihtoautokokoelmasta lähdettyään kiertänyt monella omistajalla, ja päätynyt lopulta nykyisille omistajilleen.
Museointiharrastajien onneksi tärkeimmät osat, moottori ja vaihteisto sekä koripelleistä konepeitto, olivat olleet säilytettynä katetussa varastossa. Huolellisuudesta kertoo sekin, että silloinen omistaja kävi muutaman kerran vuodessa pyöräyttämässä kampiakselia nokkamutterista. Siksi moottorin liikkuvat osat eivät päässeet kohmettumaan kiinni. Taka-akselisto oli kunnossa, vaikka välillä urakoikin muutaman vuosikymmenen ajan traktorin peräkärryssä.
Harrastajan sitkeyden upea lopputulos
Suurimman osan kunnostuksesta teki Kangasniemeltä kotoisin oleva, nyt jo 81-vuotias Eino Lahikainen. Hänelle on kertynyt kokemusta entisöinnistä, sillä Mersu oli jo kuudes kuormuri, jonka hän on museoinut.
Lähes kaikki tämän ajokin osat moottoria ja sen apulaitteita myöten ovat kuuluneet alkuperäiseen autoon. Moottorin alakertaa ei ole edes avattu. Kansiremontti venttiilitöineen piti toki tehdä. Vaihteistoon ja perään asennettiin uudet laakerit.
Lähes kaikki tämän ajokin osat moottoria ja sen apulaitteita myöten ovat kuuluneet alkuperäiseen autoon. Moottorin alakertaa ei ole edes avattu. Kansiremontti venttiilitöineen piti toki tehdä. Vaihteistoon ja perään asennettiin uudet laakerit.