logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Teemana: kuivurit ja sadonkäsittely

Joulukuisessa Koneviestin numerossa 17 on teemana nimensä mukaisesti kuivurit ja sadonkäsittely.

 

Haapamäen Varsta Oy: yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä

Hyötynä eivät osingot, vaan edullinen kuivaus

 

haapamaki.jpg 

Haapamäkeläisten isäntien perustama kuivuriyhtiö rakennutti tehok-kaan kuivaamon teollisuusalueelle. Taloudellisena tavoitteena on kuivata miljoona kiloa kaudessa.

 

 

Arskan etu-uuni tuli takaisin

 

Arkan etu-uuni 

Arskametalli Oy esitteli viitisen vuotta sitten pellettiä polttavan etu-uunin kuivuriuuniin liitettäväksi. Kevytöljyn ja pelletin hintasuhteet eivät tuolloin sattuneet kohdalleen, ja projekti hyllytettiin. Nyt etu-uuni tulee uudelleen.

  

 

Kaksoiskuivuri yhdellä elevaattorilla

 

kaksoiskuivuri.jpg 

Kaksoiskuivuri ei kuulunut kuivurin alkuperäiseen hankintasuunnitel-maan, mutta kun sen ideaan oli perehtynyt, se alkoi tuntua juuri sopivalta. Kuivaamon molemmille koneistoille on vain yksi elevaattori.

 

 

Naudanlihan tuotanto vaatii yksinkertaisia ja
tehokkaita ratkaisuja

Vilja aumaan

 auma.jpg

Mullifarmari Hannu Karkaus on jo pitkään pyrkinyt tehokkuuteen ja edullisuuteen tilanpidossaan. Huonosti kannattavassa naudanlihan tuotannossa on kuluja pyrittävä karsimaan kaikessa mahdollisessa. 

"Parisenkymmentä viljelijää tuo minulle puintikosteaa viljaa, jonka me litistämme Murskan isolla valssimyllyllä aumaan", kertoo Hannu Karkaus.

 

 

. . .

Sivun alkuun

Lisätieto palsta

 
 

Alatunniste