Koneviesti -> Kuvalliselle sivustolleMaassamme ei ole valmistettu muutamaan vuoteen traktoreihin passeleita kaivureita. Asiakkaiden tiedustelujen rohkaisemana lappajärvinen Uusimäen konepaja on aloittanut JAKE-traktorikaivureiden valmistamisen.
Konepajan markkinoinnista vastaava Jarmo Uusimäki kertoo koko kaivuriprojektin lähteneen liikkeelle nimenomaan asiakkaiden toivomuksista. Traktoreiden soviteosia, metsävarusteita ja muita traktoreihin liitettäviä erikoisvarusteita tekevä yritys työllistää ympärivuotisesti lähemmäs 15 metallimiestä ja -naista. Pikkuhiljaa viennin osuus on kasvanut lähes 50 prosenttiin yrityksen tuotannosta.
Tuppisovitteella kiinni
Jaken kaivuri kiinnitetään traktoriin samanlaisella tuppisovitteella,
millä puutavarakuormaimetkin kiinnitetään. Jos asiakkaalla on val-
miina Jaken tupet traktorissa, kaivurin kiinnittäminen onnistuu niihin ilman mitään muutostöitä. Samalla on uudistettu myös sovitetta ja sen lukitusta, jotta kaivurin/kuormaimen irrotus ja kytkentä olisi entistä nopeampaa. Näin pikkuhommakaan ei jää tekemättä ainakaan sen takia, että kone olisi liian työläs ottaa käyttöön.
Jarmo Uusimäki kertoo koko kaivuriprojektin lähteneen liikkeelle nimenomaan asiakkaiden toivomuksista. Traktoreiden soviteosia, metsävarusteita ja muita traktoreihin liitettäviä erikoisvarusteita tekevä yritys työllistää ympärivuotisesti lähemmäs 15 metallimiestä ja -naista. Pikkuhiljaa viennin osuus on kasvanut lähes 50 prosenttiin yrityksen tuotannosta.
Kaivurin työpaine on 230 baria ja voiman antaa traktorin ulosottoon kytketty 100 l/min tuottava Casappa-hammaspyöräpumppu. Hydrauliöljysäiliön tilavuus on pyöreät sata litraa. Kaivuri on mahdollista saada myös traktorin omalla hydrauliikalla toimivana, mutta tällöin voima on luonnollisesti sitä, mitä traktorin oma hydrauliikka antaa tuottoa ja painetta.
. . .