Koneviesti -> Kuvalliselle sivustolleKokeeseen osallistui nyt 15 suorakylvökonetta. Tänä vuonna mukaan tuli kolme raskaan sarjan uutuutta, Kverneland Accord, Lemken C-Solitair ja Väderstad Seed Hawk. Kasvukausi oli olosuhteiltaan erinomainen ja niin myös sato – 2,5 tonnia rypsiä.
Neljäntenä koevuotena oli tavoitteena tuottaa elintarvikekelpoinen ja hyvä rypsisato. Tavoitteessa onnistuttiin erinomaisesti. Varmasti tärkeimpänä syynä olivat suotuisat sääolosuhteet, käytännössä hyvin onnistuneet kylvösuoritukset sekä se, että keväisin rypsi- ja rapsipelloilla yleistyneet kirpat eivät tänä vuonna aiheuttaneet mitään ongelmia koeruuduilla.
Suorakylvö osoittautui hyvin toimivaksi ja kustannustehokkaaksi menetelmäksi myös rypsin viljelyssä. Pieneksi ongelmaksi nousi rikkojen määrä. Edes 17. toukokuuta tehty glyfosaattikäsittely ei torjunut mataraa, koska toukokuun alkupuolen viileä ja kuiva sää ei ollut saanut rikkoja riittävästi itämään. Onnistunut rikkakasvitorjunta onkin yksi suorakylvön ajoituksellisista haasteista.
Koneviestin nettisivuilla on nähtävänä suorakylvökoneiden esittelyvideoita.
Videoiden editointi on vielä käynnissä - katso valmiit videot täältä.
