logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Ilouutinen tuleville rahtisahureille

Maailman ensimmäinen liukupöytäinen kenttäsirkkeli, Tommi Laine Trading Oy:n Slidetec, vakuutti ensinäytöksessään. Saha toimi virheettömästi terän ensiparkaisusta lähtien. Siirrettävään malliin saa samat varusteet kuin kiinteään Slideteciin. Pöytä on edelleen yhtä hiljainen ja turvallinen. Sahan käyttötekniikka on huippuluokkaa.

slidetec.jpg
Ensimmäisen siirrettävän Slidetec-sirkkelin valmistuminen Puu- ja bioenergia näyttelyyn meni niin täpärälle, että Tommi Laine sahasi sillä ensimmäisen puun vasta näyttelykentällä.

Tutustuin kiinteään Slidetec-liukupöytäsirkkeliin perusteellisesti vuonna 2000, jolloin sen sarjavalmistus alkoi (KV 14/2000). Suurin uudistus oli polyeteenikiskoja pitkin liukuva, rullaton pöytä. Silloisten vertailumittausten mukaan liukupöytä oli tyhjänä ajettaessa noin 20 desibeliä rullapöytää hiljaisempi. Sahurin kohdalla melu oli 86–87 desibeliä. Siitä putosi pari desibeliä, kun purupuhallin pysäytettiin.

Suurin melun aiheuttaja on luonnollisesti pyöröterä puun halkaisun aikana. Se on käytännössä riippumaton pöydän rakenteesta. Terä-äänen voimakkuuteen vaikuttavat terän materiaali, hammastus, leikkuusyvyys ja puun kovuus.

Työturvallisuutta ajatellen liukupöydän etuna on, ettei rungon ja pöydän väliin jää tyhjää tilaa, jossa sormet tai työvaatteet saattaisivat lipsahtaa puristuksiin rungon ja pöydän väliin.

Värinätön pöytä on eduksi mittatarkkuudelle ja terän ryhdissä pysymiselle. Läpisahattavan pöydän pituus oli siirrettävässä mallissa 9,0 metriä. Sillä voi sahata todella pitkiä pöllejä.

Vielä on mainittava yksi fyysinen ero rulla- ja liukupöydän välillä. Käytön myötä rullat manklaavat teräspöydän kippuraksi. Ilmiö muistuttaa taontaa. Liukupöydässä johteisiin on jätetty pitkittäinen paisuntavara kahden metrin välein. Rungon rosterikiskot ja pöydän alapinnan muovijohteet jakavat painon koko matkalle. Tuhannen kilon jättitukki aiheuttaa laskennallisesti kitkapinnoille noin 50 g/cm²:n pintapaineen.

Tinkimätöntä suunnittelua viimeiseen piirtoon asti

Muoviliukujen ja rosteripintojen paikka on vaihtunut keskenään. Nyt rosteri on rungossa ja muovi pöydän alla. Syy on hyvin looginen: pöydän alla muovit pysyvät puhtaampana ja ruostumaton teräs on tarvittaessa helpommin puhdistettavissa pihkasta ja muusta liasta. Voitelua ei käytetä liukupinnalla.

Tinkimätöntä suunnittelua viimeiseen piirtoon asti

Muoviliukujen ja rosteripintojen paikka on vaihtunut keskenään. Nyt rosteri on rungossa ja muovi pöydän alla. Syy on hyvin looginen: pöydän alla muovit pysyvät puhtaampana ja ruostumaton teräs on tarvittaessa helpommin puhdistettavissa pihkasta ja muusta liasta. Voitelua ei käytetä liukupinnalla.

...



 

 

Sivun alkuun

Lisätieto palsta

 
 

Alatunniste