Koneviesti -> Kuvalliselle sivustolle 
Suomessa palaa vuosittain noin 300 työkonetta, 150 kuorma-autoa ja 130 yhdistelmää. Tulipalo saattaa kurittaa yrittäjän kukkaroa yllättävän rajusti, jos esimerkiksi arvokas urakka menee sivu suun. Joihinkin kohteisiin ei ole pääsyä lainkaan, ellei koneessa tai autossa ole sammutusjärjestelmää.
Taloudelliset seikat kannustavat urakoitsijoita varautumaan siihen kaikkein pahimpaan, tulipaloon. Koneet ja laitteet ovat vuosi vuodelta hintavampia hankintoja. Mahdollinen urakan keskeytyminen tai pahimmassa tapauksessa koko sopimuksen purkautuminen pistää monen miettimään suojauksen tasoa.
Jos esimerkiksi kunnan lämpövoimalalle haketta tuottava hakkuri palaa kovimman pakkasjakson keskellä, voivat seuraukset olla hyvin mittavat. Harvalla yrittäjällä on varalla toista hakkuria. Pahimmassa tapauksessa kunnan lämpövoimalan toiminta häiriintyy tai jopa keskeytyy ja urakoitsija voi menettää pitkäkestoisen työkohteen. Vahingot tulipalosta voivat olla yllättävän laajoja, kalliita ja kauaskantoisia.
Myös vakuutusyhtiöt ovat kiristämässä kantaansa työkoneiden ja muun liikkuvan kaluston vakuutuskysymyksissä. Kohteessa, jossa ei ole sammutusjärjestelmää, saattavat vakuutusmaksut ja omavastuut olla suuremmat ja mahdollisen vahingon sattuessa korvaussummat pienemmät kuin sammutusjärjestelmällä varustetussa kohteessa. Lisäksi jotkut yhtiöt eivät myönnä palovakuutusta tietyn tyyppisille koneille, joita ei ole varustettu sammutusjärjestelmällä.
...

Ruotsin Jällivaarassa sijaitsee Pohjoismaiden suurin louhos. 27,6 miljoonan malmitonnin vuosittaiseen louhintaan tarvitaan ronskia kalustoa: suurin kaivinkone saa kerralla ylös 90 tonnia kiveä. Tuotantoketjussa ei saa olla yhtään heikkoa lenkkiä, sillä jo muutaman tunnin katkos tulee äärettömän kalliiksi.
Aitikin kaivos on lajissaan Pohjoismaiden suurin ja tulee varmasti sellaisena pysymäänkin: se on myös Euroopan kuparikaivoksista kookkain ja tuotteliain.
Malmin louhinnan ensimmäinen vaihe on poraus, joka toteutetaan tarkan suunnitelman mukaan. Aitikin järeimpiä porakoneita ovat neljä
Pit Viper 351 -mallin Atlas-Copcoa. Näillä tela-alustaisilla, kokonaispainoltaan 185-tonnisilla koneilla päästään 19 metrin syvyyteen.
Kaivettu louhe kuormataan dumppereihin sähkökäyttöisillä vaijerikaivinkoneilla, joista suurin ja uusin on 1250-tonninen P&H 4100C. Sillä voidaan kuormata tunnissa 6000–7000 tonnia, mutta vajaat 50-kuutioisen kauhan liikuttelu tarvitsee reilusti virtaa. Kaivulaitteistossa on yhteensä kolme moottoria, joiden yhteisteho on 2685 kW. Kääntömoottoreita on kolme (yhteensä 1119 kW) ja ajomoottoreita kaksi (yhteensä 1074 kW).
Reilut 20 miljoonaa dollaria maksanut kaivinkone tuli USA:sta osina Luulajan satamaan lokakuussa 2009, mistä jatkettiin erikoiskuljetuksina Aitikiin. Operaatio oli mittava, sillä yksistään kauha painoi 50 tonnia ja 23-metrinen puomi 66 tonnia. Suurin yksittäinen kokonaisena kuljetettu osa oli 78 tonnin painoinen kääntörunko.
...
Lue lisää sammutusjärjestelmistä ja Jällivaaran massiivisista koneista Raskaskoneviestistä!
Liitteessä myös:
- Ennakkotärppejä Maxpoon
- Lisälaitetarjontaa MaskinExpossa
- Talkootyönä hiekkakuopasta motocross-rata