logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Suuri kurottajatesti alkaa

Tänä vuonna suuressa maarakennuskonevertailussa testasimme kurottajia. Samalle viivalle saimme kattavan ryhmä Suomessa myytäviä kurottajamalleja. Vertailtavien koneiden työpaino oli noin seitsemän tonnia ja nostokorkeus noin seitsemän metriä.

Juttusarjan ensimmäisessä osassa esitellään koneiden teknisiä ominaisuuksia. Koneviestin numerossa 13 selviää testikuljettajien arviot ja lopullinen paremmuusjärjestys.

kurottajat2.JPG
Pitkälle ja korkealle ylettyvän puomin ansiosta materiaalin käsittely on kurottajalla monipuolisempaa kuin traktorin etukuormaimella. Lisäksi nelipyöräohjaus ja mataluus tekevät kurottajista monenlaisiin töihin soveltuvia koneita.
 

Vertailuun osallistunut, noin seitsemän tonnin kokoluokka, on yleensä riittävän tehokas, kun kurottajaa hankitaan maatalouden töihin. Myös rakennustyömailla näillä koneilla selviää tavallisimmista nostotöistä. Tosin tukijaloilla varustetut ja ulottuvuudeltaan suuremmat konemallit työllistyvät monipuolisemmin kaupunkiolosuhteissa.

Mukana olivat tällä kertaa seuraavat koneet: Caterpillar TH 407, Dieci Agristar 35.10, Faresin 7.30 TR, JCB 536-70, Manitou MLT 741-120 ja Merlo Panoramic P 28.8 Plus.

Merlo, Dieci ja Faresin valmistetaan Italiassa. Caterpillar tulee Belgiasta, Manitou Ranskasta ja JCB Englannista.

Bobcat oli viime vuonna rekisteritilaston mukaan kolmanneksi eniten myyty kurottajamerkki Suomessa, mutta valitettavasti sopivaa konetta ei ollut testiajankohtana maassa. Maahantuojana toimiva Fintractor toimitti meille kokeiltavaksi vastaavan kokoisen Diecin.

Sarjan uusimman tulokkaan, Faresinin, jälleenmyynti siirtyi Agrimarketille viime vuoden keväällä. Maahantuojana toimii edelleen Tapio Pirttinen Oy.

Testi jakautui moneen osaan

Testiä teimme reilut kaksi viikkoa Tuusulan seudulla. Ensin teimme kaikki testiin kuuluvat mittaukset: nosto- ja kaatokuormat, ohjaamon melutaso, ajonopeudet eri vaihteilla, polttoaineen kulutus, koneiden painot ja vetoteho.

Testin toisessa osassa teimme kurottajilla tyypillisiä töitä, maa-aineksen kuormausta ja erilaisia trukkipiikkitöitä nostoineen ja kuljetuksineen. Osalla koneita kävimme myös tallaamassa tuorerehua siiloon ja siirtelimme pyöröpaaleja läheisellä maatilalla.

faresin.jpg
Runsaiden mittausten lisäksi koneet pistettiin aitoihin töihin.

Sivun alkuun

Lisätieto palsta

 
 

Alatunniste