logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Uponneen kaivukoneen pelastus

Pehmeään maahan uponneen työkoneen saaminen
takaisin maan pinnalle voi olla kymmenen minuutin pikkutyö – tai sitten päiviä kestävä operaatio. Seurasimme metsänojituksessa sukeltaneen Volvo EC160CL -kaivukoneen nosto-operaatiota.

kaivuri.jpg 

"Ojitustyö oli loppumassa", kertoo Tero Lukkala Vihdin Konetyö Oy:stä. "Kuski nosteli juuri viimeisiä kauhallisia maata sivuun, kun vanha tienpohja petti, ja kone mulahti tien vieressä olleeseen lähteeseen." Kone vajosi välittömästi telojaan myöten pehmeään saveen.

Kuski yritti ensin omin voimin konetta ylös, mutta kaikki yritykset kilpistyivät siihen, että kone vain vajosi syvemmälle liejuun. Volvo oli tässä vaiheessa vajonnut jo niin syvälle, että sen kone oli vaarassa hörpätä vettä. Lisävahinkojen välttämiseksi kone sammutettiin.

Lisää koneita avuksi

Onneksi paikallisten koneyrittäjien yhteistoiminta pelaa. Avuksi saatiin leveillä teloilla varustettu Caterpillar 312B. Sillä päästiinkin uponneen koneen luokse, ja Catilla yritettiin vetää ja kaivaa Volvoa ylös kuopasta. Melko nopeasti selvisi, että paikalle tarvittaisiin paljon lisää vetovoimaa ja erikoisosaamista.

Vinssi paikalle

Tero muisti lukeneensa kauhavalaisesta voimakkaasta vinssistä, jolla uponneita koneita on saatu pelastettua kuiville. Tieto osoittautui paikkansapitäväksi ja vinssiyrittäjä Arto Vuorijärvi (kts. KV 12/2006) oli jo 20 minuutin kuluttua kutsusoitosta matkalla kohti onnettomuuspaikkaa.

Vielä tässä vaiheessa odotukset olivat korkealla, sillä runsaan 400 kilometrin ajon ja yöpymisen jälkeen perille saavuttuaan Vuorijärvi arveli tilanteen olevan melko tavanomainen tapaus, josta saatettaisiin selvitä muutaman tunnin työllä. Alusta asti oli kuitenkin selvää, että vetotyö pitäisi tehdä niin varovasti kuin mahdollista, jotta edes Volvon ohjaamossa olevat tietokoneen keskusyksiköt säilyisivät kuivina.

 
...

Sivun alkuun

Lisätieto palsta

 
 

Alatunniste