logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Lisää valinnanvaraa

Vuonna 1992 esiteltyjä saksalaisia John Deere 6000 -sarjan traktoreita on tähän mennessä valmistettu reilut 550 000 kappaletta. Nyt on vuorossa valmistushistorian neljäs tuotepäivitys yhdessä yhdysvaltalaisen JD 7030 -sarjan kanssa. Uudistuksiin sisältyy paljon muutakin kuin uusi ulkonäkö ja uudet 6R- ja 7R-sarjatunnukset. Myös niin ajovoimansiirtoon kuin ohjausjärjestelmäänkin on saatavilla aikaisempaan enemmän vaihtoehtoja.

jd.jpg
Uudessa ohjaamossa on reilusti lasipintaa. Työvalojen sijoittelu ympäri räystäitä kertoo, että tavoitteena on 360 asteen näkyvyyssektori myös pimeällä.


John Deere 6R- ja 7R-mallistot selkeyttävät aiempaa sarjajakoa. 6R-sarja valmistetaan Saksassa ja 7R-sarja Yhdysvalloissa. 6R-sarjan yläpään mallit korvaavat aiemmat saksalaiset JD 7030 -sarjan mallit. JD 6R -sarja rakentuu yhdeksästä ja 7R-sarja viidestä mallista. 6R:n rakenteen perustana on edelleen teräspalkkirunko.

Alalla yleistyvän käytännön mukaan myös JD:n R-sarjoissa tyyppitunnusta täydentää sarjanumeron ja R:n välin sijoittuva, moottorin nimellistehon hevosvoimina kertova numerosarja.

Uutuudet tulevat markkinoille sitä mukaa, kun nykyisien Stage 3A -päästötason moottoreilla varustettujen mallien valmistus loppuu. 7R-sarjan ja 6R-sarjan kolmen suurimman mallin valmistus myyntiin alkaa syksyllä ja pienempien 6R:ien ensi vuoden puolella. Meille on luvassa ensimmäinen 7R-sarjan traktori näytille alkusyksystä.

Moottorit nelosia ja kuutosia

Kaikissa malleissa on luonnollisesti JD:n omat moottorit, joissa Stage 3B -päästörajat saavutetaan sekä jäähdytetyn pakokaasun ulkoisella takaisinkierrätyksellä että pakolinjan loppupäähän sijoitetuilla hapetuskatalysaattorilla ja hiukkasloukulla.

Kolmessa pienemmässä 6R:ssä on 4,5-litraiset nelosmoottorit, nimellistehot ovat mallikohtaisesti 77, 85 ja 92 kW. Suurempien 6R-sarjalaisten ja kahden pienimmän 7R:n moottorit ovat 6,8-litraisia kuutosia. 6R:n nimellistehot ovat 96, 103, 110, 125, 140 ja 154 kW ja 7R:n 147 ja 158 kW. Suurempien 7R-traktoreiden 9-litraisten kuutosten nimellistehot ovat 169, 191 ja 206 kW. Moottorit tarjoavat tuntuvan, sekä siirtoajossa että voimanottokäytössä kytkeytyvän, lisätehon.

jd2.jpg
Uudet ohjaamot ovat nelitolppaisia ja 20 prosenttia aiempaa tilavampia. Apukuskillakin on leppoisat oltavat.

 

Uudet ohjaamot ovat nelitolppaisia ja 20 prosenttia aiempaa tilavampia. Hydropneumaattiset etuakseli- ja ohjaamojousitukset parantavat ajomukavuutta.

Voimansiirtovaihtoehdosta riippuen käsihallintalaitteet on sijoitettu joko oikeaan sivukonsoliin tai istuimen hallintalaitekyynärnojaan, entiseen tapaan ergonomia on kohdallaan.

Nykyisten JD 6030- ja 7030-sarjojen tyyliin jokseenkin kaikki traktorin toiminnot säädetään ja ohjelmoidaan 7 tuuman värinäytöllä varustetulla CommandCenter-ajotietokoneella. Valikkoseikkailut hoituvat vakiona näppäimillä ja valinnaisena kosketusnäyttöä tökkimällä. Kosketusnäyttöön saa haluttaessa myös peruutuskameran näkymän.

 

...

Sivun alkuun

Lisätieto palsta

 
 

Alatunniste