Koneviesti -> Kuvalliselle sivustolleYmpäristösuojelulain mukaan kiinteistöjen jätevedet on johdettava ja käsiteltävä siten, ettei niistä aiheudu ympäristön pilaantumisen vaaraa. Haja-asutusalueilla ympäristön ja terveyden kannalta paras sekä usein myös taloudellisin ja huolettomin ratkaisu on käsitellä käymälä- ja pesuvedet eri järjestelmissä. Vaihtoehtoja löytyy myös kaikkien jätevesien käsittelyyn yhdessä.

Valtioneuvoston asetus haja-asutusalueiden jätevesien käsittelystä astui voimaan jo vuonna 2004. Asetus määrittelee selkeästi kiinteistönomistajien velvollisuudet viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla ja koskee kaikkia talousjätevettä tuottavia kiinteistöjä. Kiinteistönhaltijan on laadittava selvitys käytössään olevasta jätevesijärjestelmästä sekä järjestelmän käyttö- ja huolto-ohjeet. Tehdyistä toimenpiteistä on lisäksi pidettävä käyttö- tai huoltopäivä-kirjaa. Jos järjestelmä ei täytä asetuksen vaatimuksia, se on uusittava ennen vuotta 2014. Uudisrakennuksia asetus koskee välittömästi.
Sallittuja puhdistuslaitteistoja asetus ei erikseen listaa vaan määrittelee puhdistusvaatimukset prosentteina. Orgaanisesta aineesta on puhdistettava 90 %, fosforista 85 % ja typestä 40 %. Lisäksi kunnat saattavat antaa paikallisia määräyksiä jäteveden käsittelytavoista.