logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Kokeilussa Sami Autochopper

Reilu vuosi sitten markkinoille tullut Sami Autochopper on ensimmäinen täysautomaattiseksi mainostettu klapikone Suomen markkinoilla. Koneviesti testasi tammikuun pakkasilla, onko lupauksille automaattisuudesta katetta.

Kokeilussa Sami Autochopper 

Reilun vuoden markkinoilla ollut Sami Autochopper on kerännyt runsaasti mielenkiintoa ammattimaisten klapintekijöiden keskuudessa. Kauhavalaisen Reikälevy Oy:n valmistama ja maailman ensimmäiseksi täysautomaattiseksi klapikoneeksi mainostama kone on herättänyt mielenkiinnon lisäksi myös jonkin verran debattia koneen ominaisuuksista.

Sami Autochoppper on ulkoisesti varsin kompaktin kokoinen laite. Työasennossa 720 cm levyinen kone kutistuu kuljetusasennon 263 sentin leveyteen. Syvyyttä koneella on 149 cm ja korkeutta työasennossa 240 cm ja kuljetusasennossa 270 cm. Autochopper muuntuu hydraulisesti työ- ja kuljetusasentoon.

Autochopperia on saatavissa kaksi perusmallia, S110 ja S185. Mallin lukema kertoo koneen halkaisuvoiman, joka on pienemmällä 11 tonnia ja isommalla 18,5 tonnia. Lisäksi molempia malleja saa kahtena eri versiona, joko traktorikäyttöisenä (TC) tai sekä traktori- että sähkömoottorikäyttöisenä (TEC). Pienemmän mallin tehontarve on 11 kilowattia tai 30 hevosvoimaa ja suuremman mallin 15 kilowattia tai 40 hevosvoimaa. 11 kilowatin moottori pyörii 25 ampeerin sulakkeilla, mutta 15 kilowattinen vaatii jo 32 ampeeriset varokkeet.

Automatiikan avulla ranka klapeiksi

Periaatteessa Sami Autochopper on toimintalogiikaltaan samanlainen klapikone kuin muutkin markkinoilla olevat. Ranka siirretään syöttökuljettimella terälle katkaistavaksi, katkaistu pätkä halkaistaan ja klapit siirretään mattokuljettimella eteenpäin. Sami Autochopper poikkeaa muista markkinoilla olevista koneista kuitenkin automatiikkansa osalta. Autochopper on mikroprosessoriohjattu ja sen luvataan tekevän rangat klapeiksi itsenäisesti.

Käyttäjän huoleksi jää vielä kuitenkin rangan saaminen syöttökuljettimelle. Kun ranka on matolla, pitäisi prosessin olla tästä eteenpäin automaattinen. Syöttökuljetin siirtää rangan katkaisuterälle. Ketjusaha katkaisee ennakkoasetuksen pituisen pätkän, jonka hydraulinen työnnin työntää halkaisukouruun. Katkaisuvaiheessa rankaa painetaan alustaa vasten hydraulisella painimella, joka samalla mittaa puun paksuuden katkaisukohdan vierestä. Halkaisuterä keskitetään tämän mittaustuloksen mukaisesti, joten puun pitäisi aina haljeta kutakuinkin keskeltä. Valmiit klapit putoavat kuljettimelle, joka vie tavarat eteenpäin. Autochopperissa on myös sahattujen kiintokuutioiden mittaus, joten käyttäjä pysyy hyvin kartalla työsaavutuksesta.

 

. . .

 

Sivun alkuun

Lisätieto palsta

 
 

Alatunniste