logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Ympäristöteema: Teknologian keinoin kohti ympäristöystävällisempää maataloutta 

Maatalous on kovien ympäristöpaineiden puristuksessa, sillä ruuan tuotantoketju ja kulutus aiheuttavat kolmanneksen nykyaikaisen yhteiskunnan ympäristökuormituksesta.

 

laserohjaus.jpg
Laserohjautuvalla pellon topografian muotoilulla tehdään ihmeitä, jos vain ruokamultakerroksen vahvuus mahdollistaa muotoilun.

  

Herkkien merenranta- ja järvivesistöjen rehevöityminen on tosiasia, jota ei voi sivuuttaa väistelemällä tai olan kohautuksella.
Maatalouden ympäristönsuojelutoimenpiteitä on moitittu tehottomiksi, koska Itämeren tila ei ole toimenpiteistä huolimatta parantunut. Kritiikkiin on aihetta, mutta valitettavasti ympäristön tilan koheneminen on huomattavasti hitaampaa kuin pilaantuminen.
Viljelijän asemaa ristiaallokossa helpottaa totuus, että hyvä sato on ympäristöteko, eikä kansallinen onnettomuus. Mitä tehokkaammin kasvit käyttävät annetut tuotantopanokset, sitä vähemmin ravinteita huuhtoutuu vesistöihin.
Kasviravinteiden tarve pystytään määrittämään ja ennakoimaan huomattavasti tarkemmin kuin ennen.

alligator.jpg
Alligator-jyrsin on mielenkiintoinen tapa ”saartaa” pintavalunta lohkolle.

Parhaiten oloihin sopivan viljelytekniikan käyttö on nopein keino vähentää ympäristökuormitusta.
Tuotantopanosten tehokas käyttö alentaa viljelyn muuttuvia kustannuksia, muttei lyhyellä tähtäyksellä kata kalliimman tekniikan vaatimia investointeja.
Maatalous toimii kansainvälisessä kilpailutilanteessa ja viljelijä saa – luomua lukuun ottamatta – viljakilosta saman hinnan, vaikka viljelymenetelmät olisivat ympäristön kannalta huippuluokkaa.
Siksi ympäristöystävällisen tekniikan käyttöönottoa on tuettava, jotta parhaat tuotantomenetelmät yleistyvät.

 
Rengaspaineet.jpg
Rengasvalinnat, paineet ja akselikuormitusten tasaus ovat aivan oleellinen tapa vähentää maaperään kohdistuvaa kuormitusta.


 

Sivun alkuun

Lisätieto palsta

 
 

Alatunniste