logoKoneviesti -> Kuvalliselle sivustolle

Mene sisältöön

 
 
 

Sisältö

Arctic Cat 500 3in1 tieliikennemalli kestotestissä

Viimekeväisen maantieajon päätteeksi jäi Arctic Cat vielä kesän kestävään kestotestiin. Tieajot tuli ajettua jo keväällä, joten kesän aikana keskityttiin pääasiassa hyötykäyttöön. Lisäksi Catti oli peruskoneena kahdessa erillisessä kokeilussa, joissa toisessa kokeiltiin ATP-piensiemenen kylvökonetta ja toisessa ajettiin Rexonin metsäperävaunua.

0109_arcticcat_397.jpg
Catti oli kesällä ahkerassa käytössä riistan ruokinnassa.

Arctic Cat 500 3in1 on monikäyttömönkijä, joka perustuu TRV-maastomönkijään. Kokeiluyksilössä oli lisävarusteena matkustajan istuin sekä lava. Käytännössä lava oli kiinni koko ajan, ja istuinta käytettiin lähes pelkästään kevään maantiekokeilussa.

Hallintalaitteiltaan Catti on perusversio, L7e -luokkaan rekisteröitynä siinä on tietenkin valot, vilkut ja jarrut määräysten mukaisia. Jarrut poikkeavat maastomönkijästä eniten, koska jalkajarru vaikuttaa kaikkiin pyöriin. Mittaristo on täysin nestekidenäyttöinen, siitä löytyy ajonopeuden, polttoaineen määrän ja ajokilometrien lisäksi myös kello. Pakoputkessa on katalysaattori.

Vaihteisto perustuu variaattoriin. Ennen variaattoria on keskipakokytkin, eli hihna on kireällä koko ajan. Aluevaihteistossa on kaksi nopeutta eteen ja pakki. Moottori on nestejäähdytteinen, 493 kuution 4-tahtinen 1-ylinterinen SOHC. Tieliikenneversion teho on rajoitettu 15 kW:iin. Kokeilumallissa on vielä Suzukin moottori, tulevalle kaudelle moottori vaihtuu 550 cm³:n ruiskukoneeksi, joka on Catin omaa tuotantoa.

Alusta on täysin erillisjousitettu edessä ja takana päällekkäisillä kolmiotukivarsilla. Vauhdin hillitsemisestä huolehtivat hydrauliset levyjarrut.

Monitoimisuutta

Arctic Cat on onnistunut tavoitteessaan rakentaa yhdelle rungolle monta käyttöä. Pikakiinnitteiset tavaratelineet, matkustajan istuin ja lava ovat toimivia ratkaisuja. Vaihtaminen on helppoa: sokkatapit napataan irti ja nostetaan varuste pois ja laitetaan toinen tilalle. Tarvittaessa samoihin kiinnikkeisiin voidaan tehdä omia sovellutuksia tarpeen mukaan, esimerkkinä vaikkapa kokeilussakin ollut kylvökone. Erikoisvarusteille kannattaa ehdottomasti tehdä oma kiinnitysteline, joka käy tavaratelineen pikakiinnikkeisiin. Lisävarusteen käyttöönotto on silloin helppoa, ei tarvita työkaluja lainkaan, nostetaan vain laite paikoilleen ja kytketään virta.

Tieliikenneversion tehonalennus

Liikenteeseen rekisteröitävissä mönkijöissä ovat päättäjät suuressa viisaudessaan rajoittaneet tehon alle 15 kW:iin. Hyötykäytössä tehonrajoitus tuntuu eniten metsäajossa, jossa tarvittaisiin välillä täyttä tehoa. Rajoittimen takia moottorin kierrosherkkyys kärsii, eivätkä nopeat ”rykäisyt” onnistu kuten maastoversiolla. Rajoitettunakin teho riittää useimmissa tapauksissa vallan mainiosti. Kokeilussa metsäajoa oli vain Rexonin kokeilun yhteydessä, kuormaajavaunussa oli veto omalla moottorilla, joten voima riitti hyvin täysien kuormien kuljettamiseen...

Sivun alkuun

Lisätieto palsta

 
 

Alatunniste